Kaupunki kuuluu kaikille
Entä jos kaupunginosan suunnittelua ei aloitettaisikaan rakennuksista, vaan niiden väliin syntyvästä elämästä?
Ensin kaupunki, sitten rakennukset
Uusien alueiden ja korttelien suunnittelussa on tapana lähteä liikkeelle rakennuksista. Mietitään, kuinka paljon tonteille voidaan rakentaa, millaisia toimintoja tarvitaan ja miten rakennukset sijoitetaan. Vasta sen jälkeen tarkastellaan, millaista tilaa rakennusten väliin jää.
Entä jos järjestys käännettäisiin toisin päin? Kysyttäisiin ensin, mitkä ovat alueen tärkeimmät paikat, reitit ja solmupisteet. Millaista elämää niiden ympärille voisi syntyä ja miten suunnittelu voisi sitä ruokkia? Mikä on kaupunkiluonnon rooli, ja miten alue vastaa ilmastonmuutoksen tai luontokadon haasteisiin?
Arkkitehdin tehtävä on nähdä yksittäistä hanketta pidemmälle. Rakennuksia ja kortteleita on tarkasteltava osana laajempaa kaupunginosaa ja kaupunkia – sen historiaa, nykyistä elämää ja tulevia mahdollisuuksia. Samalla sovitetaan yhteen rakennuttajien, viranomaisten ja eri käyttäjien tavoitteita.
Pelkkä tehokas asuntotuotanto tai työpaikkarakentaminen ei vielä synnytä hyvää kaupunginosaa. Viihtyisä, ekologisesti monimuotoinen ja tunnistettava ympäristö houkuttelee asukkaita, vierailijoita ja yrityksiä. Se tukee siis myös kiinteistöjen käyttöä, alueen elinvoimaa ja pitkäjänteistä arvonkehitystä.

Rakennus ei pääty tontin rajaan
Yksittäisellä rakennuksella on aina vaikutus ympäristöönsä. Se voi avautua kadulle tai sulkeutua siltä. Se voi kutsua ihmisiä luokseen tai ohjata heidät kulkemaan mahdollisimman nopeasti ohi.
Katutason ei tarvitse olla täynnä liiketiloja ollakseen elävä. Myös asuinrakennus voi olla ympäristöönsä avautuva, lempeä ja kiinnostava, kunhan se suunnitellaan sellaiseksi. Sopivasti sijoitetut ikkunat, sisäänkäynnit, yhteiset pihat ja terassit voivat luoda yhteyttä yksityisen ja julkisen tilan välille.
Olennaista on huomioida jalankulkijan mittakaava ja aistimaailma. Miltä rakennus näyttää ja tuntuu kadulla kulkevan ihmisen näkökulmasta? Usein jo pienillä suunnitteluratkaisuilla on suuri merkitys.
Rakennuksen onnistumista pitäisikin arvioidamyös sen perusteella, mitä se antaa ympäröivälle kaupungille – vai antaako mitään?

Kaupunki on enemmän kuin kauppapaikka
Kaupankäynti ja kahvilat ovat kiinteä osa kaupunkikulttuuria, mutta hyvässä kaupungissa pitää voida viettää aikaa myös ostamatta mitään. Puistot, aukiot, avoimet sisätilat sekä maksuttomat harrastus- jakulttuuripaikat tekevät kaupungista yhteisen ja saavutettavan eri-ikäisille ja eri tulotasojen ihmisille.
Sama monipuolisuuden periaate koskee asumista. Jokaisella on oltava oikeus kotiin ja turvalliseen asuinympäristöön. Kun erilaiset asuntotyypit, hintatasot ja hallintamuodot – sosiaalisesta vuokra-asumisesta kovan rahan kohteisiin – sekoittuvat samoihin kortteleihin ja kaupunginosiin, ehkäistään eriytymistä ja luodaan edellytyksiä sosiaalisesti monimuotoiselle, turvalliselle ja tasapainoiselle kaupungille.
Kiinnostavimmat kaupunkiympäristöt syntyvät usein osittain ennakoimattomasti, kun ihmiset ottavat paikkoja käyttöön, kehittävät niihin toimintaa ja antavat niille uusia merkityksiä. Esimerkiksi Helsingin Suvilahden alue sekä Tampereen Hiedanranta osoittavat, miten kaupunkilaislähtöinen toiminta voi luoda alueille omanlaista identiteettiä ja poikia tilapäiskäytön lisäksi myös pysyvää kulttuuri- ja yritystoimintaa. Hyvä kaupunki jättääkin tilaa myös ruohonjuuritason toiminnalle ja ihmisten omille aloitteille.


Älykkäämpi liikkuminen, vehreämpi kaupunki
15 minuutin kaupunki on malli, jossa arjen tärkeimmät kohteet ovat lyhyen kävely-, pyöräily-tai joukkoliikennematkan sisällä.
Tulevaisuuden kaupungissa erityyppiset yhteiskäyttö- ja liikkumispalvelut muodostavat kokonaisuuden, jossa oman auton omistaminen ei ole välttämättömyys. Keskeistä on myös ympäristön laatu – viihtyisässä ympäristössä ihminen on valmis kävelemään pidempiä matkoja kuin vaikkapa meluisan tien varrella.
Esikaupunkialueille laajenevat pikaraitiotiet pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa tarjoavat mahdollisuuden kehittää katuympäristöjä ja uudistaa alueiden maankäyttöä. Samalla ne auttavat päivittämään lähiöitä monipuolisemmiksi ja paremmin muuhun kaupunkiin kytkeytyviksi kaupunginosiksi.
Kun liikkuminen ei perustu yhtä vahvasti yksityisautoiluun, katuja ja pihoja voidaan vapauttaa myös oleskelulle ja kasvillisuudelle. Samalla vähenee tarve rakentaa pysäköintilaitoksia ja pihakansia.
Kasvillisuus ja vettä läpäisevät pinnat auttavat hillitsemään kuumuutta jahallitsemaan hulevesiä. Vihreämpikaupunki on viihtyisämpi ja paremmin ilmastonmuutokseen sopeutuva kaupunki.
Hyvän kaupungin mitta ei ole se, kuinka paljon sinne on rakennettu, vaan se, kuinka hyvää elämää siellä voi elää.


Ota yhteyttä
