Rakennukset ovat meillä vain lainassa
Vanhan rakennuksen paras suojelija voi olla kiinteistökehittäjä, joka löytää sille uutta käyttöä ja pahin uhka hyvää tarkoittava asemakaava.
Rakennus säilyy todennäköisimmin silloin, kun joku tarvitsee sitä.
Siksi rakennusperinnön tulevaisuus riippuu sen historiallisen arvon ohella siitä, löytyykö rakennukselle taloudellisesti kestävä käyttö.
Tämä jää helposti huomiotta, jos kiinteistökehittäjät ja rakennussuojelijat nähdään vastakkaisina osapuolina. Todellisuudessa niiden tavoitteet voivat olla hyvin samansuuntaisia.
Paras ratkaisu löytyy, kun vanhan rakennuksen ominaisuudet ja uuden käyttäjän tarpeet saadaan sovitettua yhteen. Toimistoista tulee asuntoja, asunnoista hotelleja ja julkisista rakennuksista uudenlaisten toimintojen koteja.
Voiko kaava suojella rakennuksen hengiltä?
Yksi rakennusperinnön säilyttämisen esteistä voi olla juuri sen suojelemiseen tarkoitettu asemakaava.
Kun vanhalle rakennukselle määritellään kaavassa liian tarkka käyttötarkoitus, uuden elämän löytäminen voi muuttua vaikeaksi. Käyttötarkoituksen muuttaminen saattaa vaatia vuosien kaavaprosessin, jonka aikana tervekin hanke ehtii kariutua.
Erityisen haastavia ovat suuret vanhat sairaalat, joiden alkuperäinen käyttö on päättynyt. Rakennuksella voi olla huomattavaa arkkitehtonista ja historiallista arvoa, mutta jos kaava sallii vain käytön, jolle ei löydy kysyntää, kuka sen tulevaisuuden rahoittaa?
Entä jos asemakaava määrittelisi vain, mitä rakennuksessa pitää säilyttää, mutta antaisi nykyistä vapaammat kädet sille, mitä toimintaa rakennuksessa voi olla? Silloin suojelu voisi mahdollistaa uuden elämän.
Case: Korkeinhallinto-oikeus - kun käyttö ja rakennus sopivat yhteen
Korkeimman hallinto-oikeuden rakennuksen korjauksessa yksi tärkeä lähtökohta oli se, että käyttötarkoitus säilyi ennallaan. Uusia toimintoja ei tarvinnut väkisin sovittaa vanhoihin tiloihin, vaan suunnittelussa voitiin keskittyä rakennuksen ominaispiirteiden säilyttämiseen ja tekniseen kunnostamiseen.
Rakennuksessa oli myös vaurioita, joiden korjaaminen edellytti rakenteiden avaamista. Olennaista oli erottaa välttämättömät korjaukset sellaisista muutoksista, jotka olisivat tarpeettomasti hävittäneet rakennuksen alkuperäisiä osia.


Kenen rakennus oikeastaan on?
Rakennuksen elinkaari on lähes aina paljon pidempi kuin sen omistajan tai käyttäjän. Tämä ajatus muuttaa olennaisesti sitä, miten rakennusten korjaamiseen ja muuttamiseen pitäisi suhtautua. Yhden omistajan lyhytaikaiset tarpeet eivät saisi tarpeettomasti tuhota arvoja, jotka ovat syntyneet vuosikymmenten aikana.
Alvar Aallon suunnitteleman Stora Enson pääkonttorin korjauksessa teimme huomattavan suuria muutoksia suojeltuun rakennukseen ajatuksella että niiden myötä rakennuksen alkuperäinen käyttäjä pysyy talossa. Kymmenkunta vuotta myöhemmin se kuitenkin muutti pois rakennuksesta. Osa muutoksista olisi kannattanut jättää tekemättä. Rakennuksen elämä jatkuu, vaikka sen käyttäjät vaihtuvat.
Rakennusperintö ei tarkoita vain vanhoja monumentteja tai virallisesti suojeltuja rakennuksia. Vielä vähän aikaa sitten 1960-luvun monia rakennuksia pidettiin aikansa eläneinä ja vähäarvoisina. Nyt niitäkin suojellaan.
Oikeastaan jokainen rakennus muuttuu rakennusperinnöksi heti valmistuttuaan. Emme vain vielä tiedä, mitä tulevat sukupolvet siinä arvostavat.
Korjaammeko rakennuksia pilalle?
Rakennussuojelua pidetään usein kalliina. Mutta kuinka kallista on se, että korjaamme liikaa?
Rakennusten saneerauksissa tavoitellaan usein täydellistä riskittömyyttä. Kaikki mahdolliset niin sanotut riskirakenteet halutaan poistaa, vaikka niiden toteutuminen olisi hyvin epätodennäköistä.
Tietyt käsitteet, kuten "sisäilmaongelma" tai "tekninen käyttöikä" voivat väärinkäytettyinä johtaa tuhoon ja tuhlailuun. Kun puulattian tekninen käyttöikä on 40 vuotta, se saatetaan tulkita vaihtokuntoiseksi, vaikka se voisi hyvin hoidettuna kestää vielä sata vuotta.
Rakennuksen rakenteessa tunnistettu mahdollinen riski ei vielä tarkoita, että ongelma toteutuu, mutta jos se päätetään poistaa, kustannuksia ja vahinkoa syntyy sekä kukkarolle, ympäristölle että rakennukselle itselleen.
Liika tunnistettujen riskien perusteella purkaminen johtaa paradoksiin: rakennuksen säilyttämisen nimissä tuhotaan juuri niitä alkuperäisiä materiaaleja ja yksityiskohtia, joiden vuoksi se on arvokas. Usein vastuullisin ja taloudellisesti viisain korjauspäätös on olla korjaamatta.
Case: Jyväskylän yliopiston päärakennus - varmuuden hinta
Jyväskylän yliopiston päärakennuksen peruskorjauksessa jouduimme pohtimaan alkuperäisten materiaalien säilyttämisen ja teknisten riskien välistä suhdetta.
Kirjastoon johtavan käytävän alkuperäinen klinkkerilattia säilytettiin poikkeuksellisella tavalla. Lattia alusrakenteineen sahattiin osiin, mikrobit tuhottiin ulkopuolisessa kontissa kuumentamalla ja asennettiin takaisin paikalleen.
Sen sijaan pääaulan alkuperäinen hyväkuntoinen marmorilattia purettiin sen alla olleen potentiaalisen riskin vuoksi. Tilalle saatiin kylläkin uusi hieno marmorilattia, mutta alkuperäinen materiaali menetettiin.
Hanke osoittaa, miten vaikeita valintoja rakennusperinnön vaaliminen voi edellyttää. Samalla se herättää kysymyksen siitä, onko täydellisen varmuuden tavoittelu aina järkevää, jos huomattavien kustannusten lisäksi menetetään korvaamatonta alkuperäistä rakennusmateriaalia.


Aika voi olla materiaalin arvokkain ominaisuus
Uuden rakennuksen voi rakentaa nopeasti, mutta vanhan rakennuksen luonnetta ei voi valmistaa tehtaassa. Se syntyy vuosikymmenten käytöstä, materiaaleista ja eri aikakausien jättämistä jäljistä.
Patina eitarkoita huonoa kunnossapitoa. Se voi olla osoitus materiaalin kestävyydestä ja laadusta. Naarmuuntunutkin lattia, kulunut porraskaide tai vuosikymmenten aikana muuttunut pinta on aina arvokkaampi kuin sen virheetön korvike.
Myös uudisrakentamisessa pitäisi ajatella pidemmälle. Vanhojen tiili- ja rappausrakenteiden korjaaminen voi olla yllättävän yksinkertaista, koska niiden materiaalit ja rakennustavat ovat edelleen käytettävissä. Modernien rakennusten korjaaminen voi sen sijaan olla vaikeaa, jos ne perustuvat tuotteisiin, joita ei enää valmisteta.
Kun yksittäistä laattaa tai rakennustarviketta ei enää saa, pienikin korjaustarve saattaa johtaa kokonaisen pinnan uusimiseen. Samalla katoaa alkuperäinen materiaali ja sen patina. Rakennuksen pitkäikäisyys ja arvo syntyvät paitsi hyvästä suunnittelusta myös siitä, että sitä voidaan ylläpitää ja korjata vuosikymmenten ajan.
Case Stora Enso - Kulunut vai patinoitunut?
Alvar Aallon suunnitteleman Stora Enson entisen pääkonttorin henkilöstöravintolassa oli linoleumilattia, johon vuosikymmenten käyttö oli jättänyt jälkensä. Tuolien naarmut, painaumat ja lukuisat vahakerrokset kertoivat rakennuksen elämästä.Toisten mielestä lattia oli kulunut ja ruma, toisten mielestä juuri siksi hieno.
Lopultalattia poistettiin, rullattiin ja vietiin varastoon. Tilalle asennettiin uusi.
Myöskalusteet vaihdettiin, toki uusiin samanmallisiin, mutta olivatko vanhat kalusteet kauniisti patinoituneita vai käyttöikänsä päässä? Kauniimpia vai rumempia? Uusia arvokkaampiakin kenties?
Esimerkkipaljastaa ristiriidan suhtautumisessamme rakennusperintöön. Haluamme säilyttää vanhaa, mutta emme välttämättä hyväksy vanhenemista. Jos katsomme esimerkiksi Italiaan, siellä suhtautuminen on sallivampaa.


Säilyttäminen on kehittämistä
Rakennusperinnön vaaliminen ei ole kehityksen vastustamista. Päinvastoin. Se on olemassa olevien rakennusten mahdollisuuksien tunnistamista ja niiden arvon kehittämistä.
Kaupungit eivät voi pysähtyä paikoilleen. Rakennuksia on aina purettu ja korvattu uusilla, ja niin tapahtuu myös tulevaisuudessa. Mutta ennen purkupäätöstä pitäisi tutkia vakavasti, mitä rakennuksesta voisi vielä tulla, miten sitävoisi korjata ja millaisia uusia käyttötarkoituksia sille voisi löytää – ihan jo taloudellisista ja ekologisistakin syistä.
Uuden kehittäminen vanhasta edellyttää yhteistyötä kiinteistönomistajien, suunnittelijoiden ja viranomaisten välillä. Suojelun, talouden ja toiminnallisuuden ei pitäisi olla toistensa vastakohtia, vaan saman tavoitteen eri puolia.
Rakennukset ovat meillä vain lainassa. Paras tapa huolehtia niistä on varmistaa, että niille on käyttöä.
Ota yhteyttä




